"If you can't beat them, join them" - Diogo Tomas sopimukseen HJK:n kanssa
HJK ja keskuspuolustaja Diogo Tomas ovat tehneet kauden 2024 kattavan sopimuksen.
HJK:ssa ollaan erittäin tyytyväisiä Veikkausliigassa jo kannuksensa hankkineen topparin saamiseen riveihin.
– Miro Tenhon lähdön varmistuttua oli selvää, että tarvitsemme Miron paikalle uuden johtavan topparin, ja Diogossa sellaisen saamme. Hän tuo joukkueeseen kokoa, fyysisyyttä ja voimaa ja on omalla esimerkillään johtava pelaaja. Diogo on tärkeä molemmissa bokseissa tuomalla vahvan puolustamisen lisäksi maalintekovoimaa erikoistilanteisiin. Lyhyesti sanottuna erittäin tärkeä vahvistus kaikin puolin, HJK:n urheilujohtaja Vesa Mäki hymyilee.
195-senttinen toppari liittyi HJK:n harjoituksiin viime viikolla – mutta vasta kuntosalin puolella. Tomas väänsi toissa viikolla jalkansa omatoimisissa treeneissä, ja vamma pitää hänet useamman viikon sivussa joukkueharjoituksista.
26-vuotias Tomas teki viime vuonna karsintadebyyttinsä Huuhkajissa ja hurmasi Norjassa Odds BK:ssa tutulla vastustajia säälimättömällä pelityylillään sekä omintakeisilla asumisjärjestelyillään. Nyt on uuden projektin aika.
– Meillä oli Veskun (Vesa Mäki) ja Akin (Riihilahti) kanssa hyvä keskusteluyhteys pitkän aikaa. He kunnioittivat mun fiilistä ja oikean aikaan tarjosivat omaa projektiaan, joka sytytti liekin: HJK hakee uutta, seuraavaa askelta. Keskustelut valmennuksen kanssa vahvistivat tunnetta. Joukkueessa on paljon potentiaalia, ja näen sen intohimon, jolla asioita halutaan kehittää ja parantaa. Se inspiroi, ja lopulta palaset loksahtivat kohdilleen ja valinta tuntui luonnolliselta – tämä on se ympäristö, jossa haluan olla.
Ilveksen kasvatti on voittanut kolmesti Suomen Cupin (2019 Ilves, 2021–2022 KuPS) ja yltänyt KuPS:ssa kahdesti SM-hopealle. Kuinka iso merkitys lopulliseen päätökseesi oli sillä, että Klubissa mestaruus on joka kaudella vähintäänkin hyvin mahdollinen?
– On sitä kieltämättä tullut tässä itsekseen naureskeltua… eikös sellainen sanonta ole kuin "if you can't beat them, join them"? Mestaruus sytyttää vatsan pohjaan voimakkaan liekin, en sitä voi kieltää; haluan pokaaleja, Tomas vastaa mairea hymy kasvoillaan.
Pienemmät pelinumerot on Klubissa perinteisesti varattu edustusjoukkueelle ja isommat HJK Klubi 04:n pelaajille. Esimerkiksi Liam Möllerillä oli viime vuonna numero 59 mutta noustuaan täksi vuodeksi vakituisesti edustusjoukkueeseen hän sai paidan numero 22.
HJK:n huoltaja-joukkueenjohtaja Boris Wistuba-Marino tarjosi Tomasille Ilveksestä ja KuPS:sta tuttua pelinumeroa 3, mutta uuden vahvistuksen toive oli toisenlainen.
– Lapsena sain ekassa Ilveksen ikäkausijoukkueessa ensimmäisen virallisen pelipaidan, jossa oli numero 45. Se numero on kutsunut mua: kentällä palaan siihen samaan lapsenomaiseen nautintoon.
Kaikki talvikauden 2023-24 pelaajasiirrot löytyvät täältä.