Haka kiinnitti kaksi omaa junioriaan - "Molemmat tekivät vaikutuksen"
FC Haka on tehnyt sopimukset omien junioreidensa Kasperi Silenin sekä Akseli Lehtomäen kanssa.
Keskikenttäpelaaja Lehtomäen sopimus on yksivuotinen ja maalivahti Silenin sopimus ulottuu aina kauden 2026 loppuun asti.
– Meille on tärkeää antaa omille junioreille mahdollisuus kehittyä ammattimaisen valmennuksen alaisuudessa, ja loput on sitten pelaajasta itsestään kiinni. Akseli on talven aikana näyttänyt osaltaan halua, tahtoa sekä kykyä nousta edustusjoukkueeseen, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen taustoittaa.
– Kasperi on taas pitkästä aikaa junioreidemme kasvatti poikien maajoukkueessa. Pyrimme huolehtimaan hänen kehityksestään tulevina vuosina, jotta näemme hänet sitten joskus edustusjoukkueemme maalissa, ja mahdollisesti myös vielä siitä pidemmälle, Huttunen näkee.
Edustusjoukkueen päävalmentaja Andy Smith näki nuorissa pelaajissa potentiaalia jo hyvin nopeasti talvella työnsä aloitettuaan.
– Kun näin heidät ensimmäistä kertaa, molemmat pelaajat tekivät minuun vaikutuksen ilman, että kukaan olisi sanonut minulle nimiä tai mitään. Kutsuin heidät osallistumaan edustusjoukkueen harjoituksiin, missä he saavat nyt hyvää kokemusta vanhemmilta pelaajilta sekä taustoilta.
– Molemmat ovat nuoria pelaajia, joiden kanssa olen nauttinut työskentelystä ja heillä on hyvä asenne oppimiseen sekä ammattilaisena kasvamiseen!