IFK Mariehamn -luotsi Romão kaipasi enemmän – "Tasainen peli, jossa meidän olisi pitänyt olla parempia"
IFK Mariehamn ja Gnistan jatkavat tasapisteissä pelattuaan sunnuntaina Wiklöf Holding Arenalla 1-1-tasapelin.
Pistejako ei pelitapahtumiin nähden ollut vääryys, mutta kirjattiin kotijoukkueen leirissä kuitenkin pienen pettymyksen puolelle.
- Se oli sellainen 50-50 -ottelu kahden erilaisen pelityylin omaavan joukkueen välillä. Yhteenvetona tasainen kamppailu, jossa olisimme ja meidän olisi pitänyt olla parempia, IFK Mariehamnin päävalmentaja Bruno Romão tiivisti.
Romãon mukaan Grönvittin pelisuunnitelma ei kaikilta osiltaan sunnuntaina toiminut toivotusti.
- Olimme prässin kanssa hiukan myöhässä, mikä johti siihen, että vastustaja pystyi heittämään paljon pitkiä palloja ylöspäin.
- Meidän iso tavoitteemme oli pyrkiä saamaan palloja heidän puolustuslinjansa taakse, jotta laitapuolustajamme olisivat päässeet nousemaan mukaan hyökkäyksiin.