Noah Pallas tyytyväinen avausviikkoon uudessa komennossa – ”Olemme ehkä vähän iloisempia”
HJK siirtyi viime viikolla uuteen komentoon, kun Toni Korkeakunnas palasi HJK:n päävalmentajaksi. Noah Pallaksen mukaan muutos toi kaivattua piristystä joukkueeseen.
HJK vaihtoi viime viikon maanantaina päävalmentajaa, kun Toni Korkeakunnas korvasi Ferran Sibilan ja samalla Ossi Virta siirtyi apuvalmentajan rooliin. Pallas myöntää, että potkut tulivat yllätyksenä.
- Olihan se sekava alkuviikko. En olettanut, että olisi ainakaan noin nopeasti tullut muutoksia, mutta totta kai hyvät puolet siinä oli. Tuntuu hyvältä, että Toke tuli paikalle, antanut sellaista selkeyttä joukkueelle. Ehkä nostanut just energiatason ja me olemme ehkä vähän iloisempia. Tiedämme paremmin keitä me olemme ja mitä meidän pitää tehdä. Tuo viikko tuntui hyvältä. Toivotaan, että jatkuu vielä vähän paremmin, Pallas kertoo uusimmassa Suplan Veikkausliiga-podcastin haastattelussa.
Pallaksen mukaan iloisuuden puuttumiselle ei ollut syytä, mutta alkukauden tulokset alkoivat painaa.
- Ei sitä estänyt mikään. On vain ollut vähän stressaava alkukausi, ja kun tulee häviöitä ja tasureita, niin silloin se totta kai luo paineita pelaajille, mutta me tiedämme, että se luo painetta myös valmentajille. Minulla oli ainakin sellainen fiilis, että jos tuolla tavalla jatkamme, niin jotain vaihtoa tulee. Ja ennen kuin sinä tiedät, että vaihdot tulevat, niin totta kai se vaikuttaa mielialaasi.
- Sitten kun Ferran sai potkut, niin totta kai se tuntui huonolta. Mielestäni Ferran oli hyvä valmentaja ja hyvä ihminen. Se oli huono päivä meille kaikille, mutta sen jälkeen, kun tietää, että se vaihto on tullut ja tietää, että ns. valmennus aloittaa puhtaalta paperilta ja meillä on sellainen mahdollisuus vaihtaa asioita ja saada uusi valmentaja sisään, niin totta kai se helpottaa kaikkien tunnetta. Tiedämme, että seurana olemme tilanteessa, missä me olemme tehneet isoja muutoksia. Siitä on aina iloisempi ja helpompi lähteä eteenpäin liikkeelle. Ei ole sellaista yhden pelin painetta, että jos seuraava peli menee huonosti, niin saattaa saman tien vaihtua henkilöitä seuran sisällä.
Sibilan valmentajasopimuksen julkaisussa Sibila nimettiin päävalmentajaksi, mutta hänellä puuttui siihen vaadittava UEFA Pro –lisenssi. Näin ollen apuvalmentajaksi alun perin kaavailtu Virta otti päävalmentajan roolin. Pallas myöntää, että asetelma oli sekava ja muutos selkiytti ainakin siltä osin tilannetta.
- Tuo helpottaa aina, että sisäpuolella ja ulkopuolella tiedämme, että kuka johtaa tätä ryhmää. Onhan se aina helpompaa kuin se, että on tittelit vähän miten sattuu.
Pallaksen haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Suplan Veikkausliiga-podcastista. Pallas on tositoimissa myös Ruudun studio-ottelussa, jossa pureudutaan AC Oulun ja HJK:n väliseen kamppailuun. Ottelu pelataan perjantaina kello 20.00 alkaen ja studiolähetys pyörähtää käyntiin kello 19.15.