"Erikoinen ottelu" – kolme pistettä maistui IFK Mariehamnille
IFK Mariehamn vankisti asemiaan sarjataulukon keskikastissa keskiviikkoisella 2-1-vierasvoitolla EIF:sta.
Ottelu sai poikkeuksellisen luonteen EIF:n Abdoulaye Kanten katseltua punaista korttia jo avausminuutilla.
- Se oli erikoinen ottelu vastustajan saatua punaisen kortin niin alussa ja samassa tilanteessa meiltä loukkaantui Hugo Cardoso, joka voi joutua olemaan poissa pidempään kuin ensin arvioimme, Grönvittin päävalmentaja Bruno Romão sanoi.
Vajaamiehistä vastustajaa vastaan IFK Mariehamn ei Romãon mukaan onnistunut ylivoimaansa hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.
- Hiukan turhaan hermoilimme pelatessamme 10 miestä vastaan, eikä pelissämme ollut oikein selkeyttä. Loimme kuitenkin muutaman paikan ja teimme maalin. Vastustajan tasoituksen myötä meiltä katosi ote, mutta toisella jaksolla jatkoimme paikkojen luomista ja käytimme tiloja vähän toisin kuin avausjaksolla.
- Emme kuitenkaan käyttäneet hyväksemme kaikkia vapaita tiloja ja se on asioita, joihin meidän pitää kiinnittää huomiota. Kaikkineen tulos oli kuitenkin positiivinen ja oli tärkeää saada kolme pistettä kotiin viemisiksi, Romão summasi.