"Gnistan-ottelu alkaa taas 0-0:sta" – EIF on jättänyt cup-juhlan taakseen
EIF sai keskiviikkoiltana juhlia kotiyleisönsä edessä voittoa HJK:sta Suomen Cupissa, mutta aikaa isommille juhlille ei ole ollut.
Rangaistuspotkukilpailussa ratkaisevan 11-metrisen upottanut Kalle Katz oli kokonaisuudessaan esitykseen HJK-ottelussa tyytyväinen.
- Toki tunsin, että on paineita, mutta en ollut hermostunut, Katz kommentoi pilkkumaaliaan.
- Minusta pelasimme hyvän ottelun ja ennen kaikkea puolustimme isolla sydämellä.
HJK-voitto sysättiin kuitenkin nopeasti taka-alalle ja katseet EIF:lla ja Katzilla ovat jo sunnuntain vierasottelussa Gnistania vastaan.
- Otteluita tulee tiiviiseen tahtiin. Aikaa latautua ja valmistautua uuteen kamppailuun ei ole paljon. Ottelua Gnistania vastaan alkaa taas 0-0:sta, Katz muistuttaa.