AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 20.7.2024

Ennakko: Ilves-VPS

Ennakko: Ilves-VPS

Kuva: Jimi Soinila

Tasaisessa sarjataulukossa viidentenä ja kuudentena olevat Ilves ja VPS kohtaavat Tammelan Stadionilla sunnuntaina.

Tasainen taisto sarjataulukon ylemmällä puoliskolla jatkuu, sillä kärkikuusikko oli edelleen kolmen pisteen sisällä toisistaan ennen tämän viikonlopun otteluita.

– Meillä on hyvät treenipäivät alla, ja kaikki haluavat parantaa reilusti edellisestä pelistä. Jengissä on hyvä lataus. Kun pystymme parantamaan puolustamistamme, niin joukkueen rakenteen kuin yksittäisten tilanteidenkin osalta, on sillä varmasti myös positiivinen vaikutus meidän hyökkäämiseemme, Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen sanoo.

– Kaiken kaikkiaan tarvitsemme tasaisuutta suorituksiimme loppukautta ajatellen, mutta tärkeintä on kuitenkin keskittyä sunnuntain otteluun, jossa selkeänä tavoitteena on omaa suoritusta parantamalla ottaa kolme pistettä.

VPS:n europelit tulivat päätökseensä viime torstain ottelun myötä, kun liettualaisjätti FK Žalgiris eteni otteluparista eteenpäin 3-1 maalierolla. Europelien jälkeen joukkueen fokus siirtyy saman tien Veikkausliigaan ja vaikean tuloksellisen jakson selättämiseen.

Joukkueen vaikeaan tulokselliseen jaksoon on kuulunut olennaisesti epäonnekkaat kenttätapahtumat, mutta myös avainpelaajien poissaolot tärkeinä hetkinä. Lisää haasteita tuo viime Veikkausliigakierroksella Mikko Pitkäsen ottama punainen kortti, joka määrää kaksimetrisen VPS-topparin kahdeksi seuraavaksi otteluksi katsomoon. Myös otteluruuhkalla ja rankalla Euroopan reissulla on varmasti oma vaikutuksensa tulevaan peliin, mutta Raita lähtee kaikesta huolimatta pelottomasti haastamaan erittäin viihdyttävää jalkapalloa pelaavan Ilveksen Tampereelle.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo Vepsun viikon olleen kiireinen, ja kokee sunnuntain kohtaamisen olevan kova testi Raidan joukkueelle.

- Totta kai Ilves-matsi tulee nopeasti. Pelasimme pelin ulkomailla, matkustimme koko seuraavan päivän takaisin Vaasaan ja nyt sunnuntaina matkustamme taas vieraskentälle huippujoukkuetta vastaan. Onhan se raju setti, mutta se on jalkapalloa.

- Sunnuntain matsi voi ottaa koville. Tällä kertaa kuitenkin Europelien päättymisestä johtuen ensi viikolla ei ole tiedossa otteluruuhkaa, joten pääsemme palautumaan, Nuorela tuumaa.

Viime viikolla Ilveksen riveihin liittynyt puolustaja Joshua Akpudje on käytettävissä sunnuntaina VPS-ottelussa. Kokoonpanosta sivussa olevat Jorginho, Matias Kivikko Arraño ja Vincent Ulundu lähestyvät myös hyvällä vauhdilla pelikuntoa, mutta Noel Hasan kausi on valitettavasti ohi loukkaantumisen takia.

Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Valjakka Turkka
AET 2: Mantere Juuso
4.ET: Simani Peiman


Ilves - VPS Tammelan stadionilla sunnuntaina 21.7. kello 17.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: Ilveksen verkkosivut, VPS:n verkkosivut
Lisää uutisia