AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 27.7.2024

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Kuva: APOLLO PHOTO

VPS pyrkii jälleen palaamaan voittojen tielle kotonaan, kun sunnuntain Veikkausliigakierroksella Raidan vastustajaksi asettuu IFK Mariehamn.

Kummankin joukkueen kuntokäyrä on ollut viime viikkoina laskusuunnassa ja IFK Mariehamn suuntaa Vaasaan katkaisemaan kolmen ottelun mittaista tappioputkeaan. Samalla sunnuntain ottelu avaa Grönvittin kolmen ottelun vieraskiertueen.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela tiedostaa vaikean jakson vaivaavan joukkuetta, ja päällimmäisenä tunteena kopissa pinnalle on noussut VPS-luotsin mukaan suuri pettymys. Nuorela myös harmittelee pelaajien tai kannattajien jääneen viime kierroksilta ilman ansaitsemaansa tunnustusta vahvojen esitystensä ansiosta

- Tuloksien kanssa meillä on ollut vaikeaa. Ennen viime kierrosta meillä oli kaksi pelillisesti erittäin hyvää Žalgiris-matsia alla, jonka jälkeen kohtasimme Ilveksen Tammelassa hieman väsyneellä jalalla. Emme ole silti huolissamme, vaikka tulokset eivät ole olleet sitä, mitä olemme halunneet.

- Huonot tulokset syövät ja sapettavat, ja on selvää, että olemme kaikki niihin todella pettyneitä, varsinkin, kun kyseessä on ollut upeita matseja, joissa kannattajat ovat olleet mahtavasti mukana. On todella harmi, että pelaajat ja kannattajat eivät ole saaneet palkintoa hyvistä peleistä. Ottelut ovat olleet pienestä kiinni, Nuorela tuumaa.

VPS:n tappioputki on vielä IFK Mariehamniakin pidempi, mutta helppoa ottelua Vaasassa on IFK-maalivahti Matias Riikosen mukaan turha odottaa.

- Jokainen ottelu on ilman muuta tärkeä ja haluamme palata voittokantaan. Edellinen tappio oli kova ja olemme analysoineet sitä videoiden avulla ja nähneet missä voimme olla parempia. Emme voi kuitenkaan liikaa miettiä mennyttä ottelua, vaan pitää katsoa eteenpäin ja yrittää parantaa.

- Tärkeintä on uskaltaa tehdä niitä asioita, joissa olemme hyviä ja myös ottaa harjoituskentällä tehtyjä juttuja peliin. Kaikkineen meiltä vaaditaan hyvää puolustuspeliä koko kentän alueella ja sitten pitää vain huolehtia, että teemme maalin enemmän kuin VPS.

Nuorela kokee, ettei tuloksellisesti vaikeasta jaksosta tule olla huolissaan, sillä peleissä on kaikesta huolimatta nähty myös vahvaa Vepsua. Sunnuntain tulevaa ottelua hankaloittaa kuitenkin muutamien avainpelaajien poissaolot, joita lukuunottamatta tilanne on Nuorelan mukaan joukkueen kokoonpanossa hyvä.

- Perustekemisemme ei ole muuttunut, emmekä ole miettineet radikaaleja muutoksia. Matsit ovat todella pienestä kiinni koko ajan, ja Veikkausliiga onkin todella tasainen sarja. Nyt fokuksemme täytyy olla siinä, että saamme pienissä asioissa onnistumisia ja sitä kautta tuloksia aikaiseksi.

- Kokoonpanossamme on suhteellisen hyvä tilanne, vaikka kuitenkin poissaolojakin löytyy. Mads (Borchers) on edelleen loukkaantunut ja Mikko (Pitkänen) on vielä pelikiellossa. Pelaavan kokoonpanon tilanne voi elää vielä ennen matsia, Nuorela pohtii.

IFK Mariehamnilta ovat varmuudella sivussa pitkäaikaispotilas Noah Nurmi ja pelikieltoa kärsivä Michael Fonsell. Hugo Cardoso sen sijaan on toipunut pelikuntoon ja myös Jayden Reidin paluu on mahdollisuuksien rajoissa.

Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Valjakka Turkka
AET 2: Kettunen Eemeli
4.ET: Kuloaro Robin


VPS - IFK Mariehamn Lemonsoft Stadionilla sunnuntaina 28.7. kello 18.30. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut, IFK Mariehamnin verkkosivut
Lisää uutisia