Christian Sund Yle Sportenille: "EIF:lla kaikki mahdollisuudet säilyä, muuten en olisi tullut"
EIF julkisti tiistaina aamupäivällä Christian Sundin uutena edustusjoukkueen päävalmentajana.
EIF majailee sarjataulukon viimeisenä tällä hetkellä, mutta matkaa suoraan säilymiseenkään ei ole kuin neljä pistettä.
- On kaikki mahdollisuudet säilyttää liigapaikka ensi kaudelle, muuten en olisi tähän projektiin tarttunut, Sund sanoi Yle Sportenille.
Sund sanoo näkevänsä EIF:n pelaamisessa hyviä asioita, mutta kokonaisuus ei tahdo pysyä kasassa koko 90-minuuttista. Tähän ja muihin asioihin Sund pääsee tarttumaan keskiviikosta alkaen, kun edessä on ensimmäiset yhteiset harjoitukset.
Jo sunnuntaina edessä on kova haaste, kun Tammisaareen saapuu vieraaksi HJK. Sund näkee hallitsevan mestarin vierailun tässä kohdin kuitenkin jopa positiivisena.
- Otamme ottelun kerrallaan. Seuraava ottelu on HJK:ta vastaan, eikä siinä ole vielä jaettu yhtään pistettä, joten kaikki on mahdollista, Sund sanoo.
- Kysyy keneltä tahansa, niin EIF on sen ottelun jo hävinnyt. Sen parempaa lähtökohtaa meillä ei voi ollakaan, kun lähdemme kentälle pelaamaan ottelua.