AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 13.8.2024

VPS-luotsi Jussi Nuorela pettyi tappioon - "Kaipaamme lisävirtaa myös pelaajien suhteen"

VPS-luotsi Jussi Nuorela pettyi tappioon - "Kaipaamme lisävirtaa myös pelaajien suhteen"

Jussi Nuorelalla riittää miettimistä. (Kuva: Juha Tamminen)

Tunteet kuumenivat toden teolla maanantai-illan Veikkausliigakierroksella, kun SJK ja VPS ottivat yhteen Pohjanmaan derbyssä OmaSp Stadionilla.

SJK toimi Vepsulle tylynä isäntänä ottamalla kohtaamisesta täydet kolme pistettä 3-1 lukemin. Neljän maalin lisäksi ottelussa jaettiin neljä varoitusta ja lopussa VPS:n Prosper Ahiabu katseli vielä punaista korttia.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela ilmaisi pettymyksensä illan tulokseen ja myöntää Raidan heikon tuloksellisen jakson olevan harmittavan pitkä. Nuorela kokee, että tällä hetkellä Vepsua rangaistaan oman pään pienistä virheistä kovalla prosentilla.

- Pettymys on totta kai iso, emmekä saa tulosta tällä hetkellä aikaiseksi. Emme saa tarpeeksi pisteitä, ja tätä on jatkunut pitkään. Aloitimme pelin hyvin ja saimme luotua heti kolme tai neljä paikkaa hyökkäysalueella ennen kuin SJK teki ensimmäisen maalin. He tekivät perään toisenkin ja meillä tulee parhaillaan liikaa virheitä puolustuksessa. Siitä huolimatta yritämme todella kovaa.

- Emme tehneet ensimmäisellä jaksolla yhtään maalia, mutta vastustaja teki kaksi. Tällä hetkellä meille selkeästi tulee liikaa maaleja ja tietysti se ratkaisee paljon. Silloin vastustajan peli helpottumaan ja rentoutumaan, kun taas meillä alkaa puristamaan. Emme saa tehtyä pelin ensimmäisiä maaleja. Tällä hetkellä vastustaja rokottaa meitä todella kovaa virheistämme, Nuorela toteaa.

Nuorelan mukaan joukkueen ongelmat tehokkuuden kanssa ovat koituneet kohtalokkaiksi lukuisilla kierroksilla, ja täten maalintekoon kaivataan ratkaisuja. Nuorela kokee joukkueen tarvitsevan piristystä kentälle.

- Saamme luotua tarpeeksi tilanteita, mutta emme saa niistä maaleja. Ongelmaksi muodostuu myös se, että jos päästämme kolme omiin, on melkein mahdoton voittaa pelejä.

- Kaipaamme lisävirtaa tekemiseemme myös pelaajien suhteen. Saimme virtaa, kun otimme Madsin [Borchers] kentälle pitkän tauon jälkeen ja hän tekikin heti maalin, mutta kyllä tänään näytti siltä, ettei hän ole vielä kunnossa. On kuitenkin selvää, että tarvitsemme lisää piristystä, Nuorela summaa.

Lisää uutisia