Topparilupaus Eetu Saarela pitkään sopimukseen AC Oulun kanssa
Viime kaudella AC Oulu/OLS U17-joukkueen mukana hopeaa voittanut sekä talvella jo Liigacupia pelannut keskuspuolustaja Eetu Saarela ja AC Oulu ovat solmineet 2+1-vuotisen sopimuksen.
Vahvan pääpelin ja puolustustaidot omaava Saarela teki debyyttinsä Veikkausliigassa jo toukokuussa AC Oulun paidassa kellottaen IFK Mariehamnia vastaan 46 peliminuuttia.
- Eetu Saarela on viimeisen parin vuoden aikana ottanut suuria askelia eteenpäin. Hän osoitti jo talvella pystyvänsä pelaamaan miesten pelejä omilla vahvuuksillaan ja sen myötä ansaitsi myös kutsun U18-maajoukkueeseen. Sen jälkeen hän on ehtinyt debytoimaan Veikkausliigassa ja pelaamaan ison määrän minuutteja Ykkösessä.
- Olen todella tyytyväinen, että päästiin Eetun kanssa yhteisymmärrykseen pidemmästä sopimuksesta. Tuntien hänen luonteensa ja sitoutumisensa, en epäile yhtään, etteikö hän terveenä pysyessään tule jatkossakin kehittymään pelaajana ja sitä kautta kilpailemaan vielä vahvemmin peliajasta Veikkausliigassa, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen sanoo.