AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 22.8.2024

​IFK Mariehamn vahvisti rivejään - Pikkuhuuhkajien puolustaja loppukauden sopimukseen

​IFK Mariehamn vahvisti rivejään - Pikkuhuuhkajien puolustaja loppukauden sopimukseen

Kalle Wallius vahvistaa Grönvittiä loppukauden. (Kuva: IFK Mariehamn)

IFK Mariehamn on päässyt Norjan OBOS-ligassa pelaavan IK Startin kanssa sopimukseen puolustaja Kalle Walliuksen lainasta loppukaudeksi.

Oikeana laitapuolustajana parhaiten viihtyvä 21-vuotias Wallius liittyy Grönvittin harjoitusvahvuuteen jo torstaina Wiklöf Holding Arenalla.

HJK Akatemian kasvatti Wallius on käynyt läpi kaikki ikäluokkamaajoukkueet ja on edustanut U21-maajoukkuetta tähän saakka kymmenessä ottelussa. Vuoden 2022 alussa hän siirtyi Bolognan U19-joukkueeseen ja vuosi sitten edessä oli siirto Startiin.

- Olen todella iloinen ja innoissani saadessani tämän tilaisuuden. Tavoitteenani on päästä pelaamaan niin paljon kuin mahdollista ja auttaa joukkuetta voittamaan otteluita, Wallius tiivistää.

Wallius pystyy pelaamaan myös vasemmalla ja on siten monikäyttöinen vahvistus.

- Meidän täytyi vahvistaa puolustusta Patrik Raitasen loukkaantumisen myötä ja olen erittäin tyytyväinen, että pääsimme IK Startin kanssa sopimukseen Kallen lainasta, sanoo IFK Mariehamnin toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh.

Lähde: IFK Mariehamnin tiedote
Lisää uutisia