AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 23.8.2024

KuPS eteni cupin finaaliin vaikeimman kautta - "Oli mahtava peli täynnä tunteita"

KuPS eteni cupin finaaliin vaikeimman kautta - "Oli mahtava peli täynnä tunteita"

KuPS vei finaalipaikan pitkän kaavan kautta. (Kuva: KuPS / Niklas Pehkonen)

Suomen Cupin välieräottelu SJK – KuPS ei jättänyt ketään kylmäksi, kun voittaja ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Ensimmäinen jakso oli kuopiolaisittain todella vaikea – SJK:n muoto pääsi yllättämään KuPSin valmennuksen ja kotijoukkue oli todella vahvoilla. Hyvät seinäjokelaisten otteet palkittiinkin lopulta kahdella maalilla ensimmäisen jakson aikana.

Toisella jaksolla KuPS sai paremmin otetta ja kavensi. Lopussa kuopiolaiset nousivat vielä tasoihin miesalivoimalla, selvittivät jatko-ottelun alivoimaisina ja veivät lopulta rangaistuspotkukilpailun nimiinsä.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara oli luonnollisesti iloinen ottelun jälkeen.

- Ensinnäkin, olen todella ylpeä joukkueesta ja siitä, kuinka kylmäpäisiä nuorukaisia meillä joukkueessa on, kertoi Honkavaara.

Honkavaara kuitenkin nosti kätensä ilmaan virheen merkiksi – ensimmäisen jakson vaikeudet johtuivat väärästä pelisuunnitelmasta.

- Otan huonon peliin lähdön omaan piikkiini. Suunnitelma oli huono, ja korjasimme sen jo 10 minuutin jälkeen, mutta pelimme ei lähtenyt käyntiin. Olimme varovaisia prässissä ja hävisimme kamppailuita.

- Toinen jakso oli kuitenkin meiltä hyvä, ja ajattelin, että saamme pelin nopeastikin tasoihin. Alivoimalla otimme paljon riskejä, mikä toikin lopulta tasoituksen. Jatkoaika oli selviytymistä. Ja loppu on historiaa. Oli mahtava peli täynnä tunteita, kertasi Honkavaara.

Lisää uutisia