AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 31.8.2024

Ennakko: FC Haka-FC Lahti

Ennakko: FC Haka-FC Lahti

Kuva: Juha Tamminen

Veikkausliigan runkosarja tulee päätökseen sunnuntaina, jolloin FC Haka saa vastaansa Tehtaan kentällä FC Lahden kello 16.00.

Viimeisellä runkosarjakierroksella on vielä paljon pelattavaa. Hakan osalta pelissä on lopullinen sijoitus ennen jatkosarjaa, sillä mahdollista on vielä nousu Seinäjoen Jalkapallokerhon ohi neljänneksi tai putoaminen Vaasan Palloseuran taakse kuudenneksi. Vielä enemmän on pelissä Gnistanilla ja Vaasan Palloseuralla, jotka ratkaisevat viimeisen Mestaruussarjan paikan.

FC Lahden tappioton putki alkoi heinäkuun lopulla ja kesti koko elokuun. Viime viikonloppuna Lahdessa vieraili ylemmän loppusarjan paikasta taisteleva Vaasan Palloseura. Lahti kesti Vepsun rynnistyksen ja toisella jaksolla VPS joutui alivoimalle. Lahti loi hirveän paineen, mutta ei lopulta saanut murrettua Vepsun bussia. Pisteet jaettiin maalittomalla tasatuloksella. Nollapeli omassa päässä oli Lahdelle kolmas perättäinen.

Tasapelin ansiosta FC Lahti teki pisteen eron karsijan paikalla olevaan IFK Mariehamniin. Ennen runkosarjan päätöskierrosta Lahdella on vielä mahdollisuus ohittaa AC Oulu ja napata alempaan loppusarjaan yksi ylimääräinen kotipeli. IFK ja AC Oulu kohtaavat kierroksella toisensa, joten asetelma on kutkuttava.

FC Haka on päässyt kuluneen viikon aikana rauhassa palautumaan rankasta viime viikosta sekä valmistautumaan viimeiseen otteluun ennen parin viikon maaottelutaukoa. Pelaajistossa on viikon aikana siinä mielessä positiivinen muutos että Haymenn Bah-Traore on palautunut pelikuntoon. Sen sijaan Niklas Fribergin yläraajavamma pitää miehen sivussa tästä ja tulevistakin otteluista.

Niin ikään Liam Hughes on sivussa kuin myös pelikieltoa kärsivät Nikolas Talo ja Ryan Mahuta, joten puolustuksen tilanne on viime ottelun tavoin varsin haastava. Nähtäväksi jää onko uusi hankinta Jesse Nikki jo päässyt niin hyvin joukkueeseen sisään että toisi valmennukselle yhden lisäpalasen lisää.

– Uskon edessä olevan viihdyttävä peli, sillä vastustaja ei tule peruuttelemaan vaan hakemaan voittoa, minkä he todella tarvitsevat. Heillä on vaarallisuutta hyökkäyspäässä, joten meidän pitää olla valmiita siihen ja keskittymisen pitää olla täysin pelissä, FC Hakan päävalmentaja Andy Smith toteaa.

– Haluan silti että me keskitymme omaan peliimme ja omiin vahvuuksiimme. Olemme tällä hetkellä hyvissä asemissa liigassa ja lähdemme pitämään sitä hyvää virettä yllä, Smith huomauttaa.

Lahden valmistautuminen otteluun ei ole ollut tällä viikolla optimi, sillä lahtelaiset ovat joutuneet harjoittelemaan ympäri maakuntaa Heinolaa myöten. Sunnuntain otteluun Lahti joutuu lähtemään varmasti ilman Daniel Koskipalo, Julius Tauriaista ja Eemil Laamasta. Samuel Pasanen ja Dylan Fox olivat jo edellisessä ottelussa kokoonpanossa ja myös Eemeli Virta ja Jordão Cardoso ovat erittäin lähellä paluutaan. Heistä etenkin Virran paluu on jopa todennäköistä huomenna. FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarten mukaan Lahti on nyt tilanteessa, jossa se voi kaataa kenet tahansa.

– Tiedämme, että Valkeakoski on vaikea paikka kenelle tahansa vieraalle. FC Lahdelle myös, sillä edellisestä voitostamme Tehtaan kentällä on kulunut 17 vuotta. Otteluita ei kuitenkaan ratkaista historiatilastoilla, vaan kentällä tapahtuvilla teoilla. Vastustaja on hyvin organisoitu joukkue, mutta me olemme nyt siinä tilanteessa, että voimme kaataa kenet tahansa, Duarte kertoo.

Erotuomari: Nevalainen Ville
AET 1: Mynttinen Simo
AET 2: Lemettinen Jouni
4.ET: Vuorio Lotta


FC Haka - FC Lahti Tehtaan kentällä sunnuntaina 1.9. kello 16.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: FC Hakan verkkosivut, FC Lahden verkkosivut
Lisää uutisia