"Tuntuu jo kodilta" - Georgios Kanellopoulos jatkaa HJK:ssa
HJK on käyttänyt keskikenttäpelaaja Georgios Kanellopouloksen sopimuksessa olleen option. Näin 24-vuotias spartalainen pelaa Klubille myös kaudella 2025.
Kanellopoulos saapui Helsinkiin vuoden 2023 alussa. Hän on viihtynyt mainiosti niin kaupungissa kuin Klubin keskikentän keskustassakin.
– Tämä paikka tuntuu jo kodilta. Täytyy myöntää, että aika on mennyt nopeasti, joten on hienoa, että edessä on vielä kolmas vuosi, "Kanell" hymyilee.
Kanellopoulos on Klubin miesten edustusjoukkueen historian ensimmäinen kreikkalaisvahvistus. Tänä kesänä määrä tuplaantui, kun Kanellin etunimikaima ja monivuotinen pelikaveri Asteras Tripoliksen junioreista, Georgios Antzoulas, liittyi joukkoon. Molemmilla kreikkalaisilla on nyt sopimus myös ensi kaudesta.
Kanell on vajaan kahden vuoden aikana edustanut HJK:ta lähes 70 kilpailullisessa ottelussa. HJK taas on pelannut historiansa aikana 198 europeliä, mutta kreikkalainen joukkue arvottiin vastustajaksi ensimmäistä kertaa juuri viime vuonna. Konferenssiliigassa oli silloin vastassa PAOK.
Tänä syksynäkin HJK matkustaa Kreikkaan, tällä kertaa Ateenan Olympiastadionille, kohdatakseen Panathinaikosin.
– Ehkä näin oli tarkoitettu, Kanellopoulos nauraa.
– Konferenssiliigan pelit ovat tietysti upeita, ne kehittävät meistä jokaista, mutta totta kai tuttuja kreikkalaisia joukkueita vastaan pelaaminen on minulle jotain aivan erityistä. Veikkausliigassa koimme ison pettymyksen, joten nyt on aika tavoitella jotain vielä suurempaa, pudotuspeleihin pääsyä Euroopassa. Sille tavoitteelle annamme nyt kaikkemme.