Jaro vahvisti takalinjojaan - ruotsalaisesta Erik Gunnarssonia odotetaan johtajaa puolustukseen
FF Jaro ja ruotsalainen puolustuspään pelaaja Erik Gunnarsson ovat solmineet kauden 2025 kattavan sopimuksen.
Helmikuussa 26 vuotta täyttävä Gunnarsson aloitti pelaajauransa Lerum IS:n riveissä. Vuonna 2015 hän muutti yhdessä kaksoisveljensä Axelin kanssa pienen matkan päähän kotoaan ja liittyi IFK Göteborgiin.
Juniorivuosinaan hän pelasi IFK Göteborgin ohella kuusi poikien maaottelua – Allsvenskanissa IFK Göteborgin riveissä kertyi yksi ottelu vaihtopelaajana. 19-vuotiaana hän pelasi lainalla Utsiktens BK:ssa useampaan otteeseen ja vuotta myöhemmin oli edessä pysyvä siirto.
Utsiktensin riveissä Gunnarsson pelasi Etaan Södrassa ja Superettanissa reilut 140 ottelua ennen kuin hän viime kaudeksi siirtyi Färsaarille 07 Vesturiin.
Suomi on Gunnarssonille entuudestaan tuntematon maa.
- Minulla ei todellakaan ole paljoa tietoa Suomesta, mutta on jännittävää päästä taas uuteen maahan, Gunnarsson sanoo.
Hän pystyy pelaamaan niin topparina kuin vasempana laitapakkina.
- En ole mikään pitkä torni, mutta pidän itseäni älykkäänä jalkapalloilijana. Olen hyvä sijoittumaan ja aggressiivinen kaksinkamppailuissa, 183-senttinen Gunnarsson kuvaa itseään.
Jaron päävaalmentaja NIklas Widjeskog uskoo seuran löytäneen johtajatyypin takalinjoilleen.
- Saamme kokeneen pelaajan, joka on pelannut paljon ja kantanut isoa vastuuta. Olemme etsineet vasenjalkaista topparia, joka pystyy antamaan parhaansa joka päivä.
- Uskon, että Gunnarsson on ennen kaikkea luotettava pelaaja. Hän ei tee isoja asioita kentällä, mutta hoitaa asiansa hyvin. Häneen voi luottaa, Vidjeskog kuvaillee.