Sauli Väisänen pääsi pelaamisen makuun taas Ilveksessä - "On tuntunut pitkältä!"
Ilveksen yksi talven huippuhankinnoista on ehdottomasti Huuhkajatoppari Sauli Väisänen, joka palasi kotimaahan pitkän kierroksen jälkeen.
Väisänen nähtiin Ilveksen paidassa kentällä jo Liigacupin ottelussa SJK:ta vastaan ja pelaaminen maistui pitkälti yli puolen vuoden tauon jälkeen.
– On tuntunut pitkältä! Tällaista breikkiä ei ole tullut aiemmin uralla. Osittain itsestä riippumattomista syistä ja osittain omista valinnoista tuli breikki. Kivaa oli pelata, en voi muuta sanoa, Väisänen fiilisteli Kymppipaikan haastattelussa.
Edellinen ottelu Väisäsellä oli vapulta 2024 Ascolin riveissä Italiassa. Ascolissa Väisänen oli lainasopimuksella tanskalaisesta Odensesta, jonka kanssa hän purki sopimuksensa viime kesänä. Puoli vuotta Väisänen harjoitteli omatoimisesti ja lopulta kypsyi päätös sopimuksesta Ilveksen kanssa.
Nyt katseet topparilla ovat tiukasti edessä olevassa Veikkausliigakaudessa.
– Sanotaan, että odottavan aika on pitkä! Vaikka se oli tietoinen päätös, ei se tuntunut riskiltä, sillä tiesin, että jos tulen Suomeen, niin minulla on koko preseason aikaa. Veikkausliiga alkaa huhtikuussa, ja tässä on pari kuukautta aikaa.
- Tietysti Liigacup alkoi jo, mutta tässä on pitkä preseason aikaa laittaa itsensä kuntoon, ja saan monta peliä alle, ennen kuin kausi alkaa. Enemmän se oli valinta, kuin että se olisi tuntunut riskiltä, Väisänen viittaa pitkään pelaamattomuuteensa.