SJK kaatoi TPS:n - "Tiesimme että vastaan tulee yksi Veikkausliigan kovimmista joukkueista"

"Rasse" Karjalainen iski SJK:n avausmaalin. (Kuva: Mika Alavesa / SJK)
TPS oli lauantaina treenikauden toistaiseksi kovimman pelillisen haasteen edessä, kun Seinäjoen OmaSp Stadionilla pelatussa harjoitusottelussa asteli vastaan SJK:n Veikkausliigajoukkue.
Ottelu viime kaudella Veikkausliigassa neljänneksi sijoittunutta SJK:ta vastaan oli nuorelle TPS-miehistölle kova tasonmittari niin yksilö- kuin joukkuetasolla.
Tepsi osoitti varsinkin ottelun avauspuolikkaalla kykenevänsä vastaamaan siihen taitotason ja intensiteetin vaateeseen, jonka vastustaja tänään asetti. Ottelun tauolla SJK johti peliä niukasti 1–0 Rasmus Karjalaisen osumalla. Toisella puolikkaalla seinäjokelaiset kasvattivat johtoaan TPS:n epäonnisella omalla maalilla, ja loppulukemat 3–0 viimeisteli lopulta Gabriel Oksanen.
– Tiesimme, että vastaan tulee yksi Veikkausliigan kovimmista joukkueista. Olimme valmiita taistelemaan ensimmäisestä minuutista lähtien. Siitä pitää kiittää poikia, että se sama ennakkoluuloton asenne säilyi, mitä meiltä on talven peleissä nähty. Kokonaisuutena sanoisin, että olimme parempia kuin mitä loppulukemat tulostaululla kertovat.
- Isoimman eron joukkueiden välille tänään teki työskentely molemmissa bokseissa. Boksinhallinnassa meidän olisi pitänyt olla parempia niin omassa päässä kuin vastustajan boksissa, summasi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol päällimmäisiä ajatuksiaan pelistä.
Piñol näki päivän pelin palvelleen hyvin Palloseuran valmistautumista tulevaan Ykkösliiga-kauteen. Ottelu Veikkausliiga-joukkuetta vastaan oli useammalle TPS-pelaajalle uusi kokemus, joka näytti, millä tasolla rima pääsarjassa on.
– Vihaamme häviämistä, mutta samaan aikaan pitää katsoa tuloksen taakse. Häviö ei aina tarkoita sitä, että kaikki olisi mennyt huonosti – ihan kuten voittokaan ei tarkoita sitä, että olisimme tehneet kaiken erinomaisesti. Meillä oli nytkin nuori joukkue jalkeilla, ja pojat esiintyivät miehekkäästi Veikkausliigajoukkuetta vastaan.
- Pystyimme toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaamme, emmekä hätkähtäneet SJK:n ajoittain varsin kovasta prässistä. Pystyimme etenemään kentällä pallon kanssa ja luomaan hyökkäyksiä, mutta tarvittava kliinisyys puuttui hyökkäyspään boksissa, minkä myötä maalit jäivät tänään meiltä tekemättä, Piñol kommentoi.