TPS:lla poikkeuksellinen tilanne - vain Riski on avoin kortti

TPS:lla poikkeuksellinen tilanne - vain Riski on avoin kortti

30.3.2013
Esimerkiksi viime kaudella TPS haki vielä tässä vaiheessa kevättä uusia pelaajia.

- Olemme aina olleet viimeisiä joukkueen rakentamisessa ja siksi tämä on siinä mielessä poikkeustilanne aikaisempaan. Minun on pitänyt vaihtaa harjoittelua talvella, koska mukana on ollut viisitoista pelaajaa kahdeksan sijaan. Siksi myös harjoittelu on ollut parempaa, Rajamäki kertoo.

TPS vahvisti keskikenttäänsä ensi kaudeksi hankkimalla vuonna 2009 Veikkausliigaa piristäneen Wayne Brownin takaisin Turkuun. Keskikenttää tuli vahvistamaan myös Duarte Tammilehto FC Hongasta.

- Ainoa avoin kortti on Roope Riski. Mikä hänen tilanteensa on, pystyy Marco Casagrande tai mies itse vastaamaan paremmin. Muuten kaikki on valmista, Rajamäki iloitsee.

Onko mahdollista, että Roope Riski pelaa TPS-paidassa Veikkausliigaa ensi kaudella?

- Hän tekee kovasti töitä ja on hyvässä kunnossa. Roopen tilanne on kuitenkin kaksipiippuinen juttu. Tietenkin haluaisin hänet meille, mutta toisaalta veisin hänet ilomielin myös lentokentälle isompien haasteiden eteen. Näen pelaajien menevän mielellään urallaan eteenpäin, enkä halua heitä väkisin täällä pitää, ”Rapa” painottaa.

- Olisi naiivia sanoa, että esimerkiksi Jere Urosen olisi kannattanut pelata TPS:ssä vielä jonkin aikaa. Sama pätee myös Toni Kolehmaiseen ja muihin, hän jatkaa.
Linkki kopioitu