Toni Kallio tyytyväinen voittoon - "Suhteellisen ehjä esitys"
Ilves päätti kauden kotivoittoon kaataessaan FC Lahden 1-0. Päävalmentaja Toni Kallio oli omiensa esitykseen suhteellisen tyytyväinen.
Kallion mukaan kierroksen aiemmat tulokset eivät vaikuttaneet joukkueen valmistautumiseen. Pelaajakierrätyksen sijaan fokus oli kurinalaisessa voittavassa pelaamisessa.
– Oli sarjataulukossa tilanne mikä tahansa, niin halusimme voittaa tänään. Tavoitteena oli päättää kotipelit kolmeen pisteeseen. Suhteellisen ehjä esitys, vaikka ensimmäisellä jaksolla olikin muutama lipsahdus. Eetu (Huuhtanen) hienosti hoiti ne, ja nolla pysyi omissa, Kallio mainitsee Ilveksen sivuilla.
– Samalla myös meillä oli useita ihan laadukkaita maalipaikkoja. Tänään riitti yksikin maali voittoon, kun oma pää pidettiin puhtaana. Maalirikkaita pelejähän tällä kaudella on aiemmin riittänytkin, valitettavasti varsinkin omissa on soinut pelien loppuhetkillä. Siihen on kiinnitetty huomiota, joten hyvä nyt näin.