Ennakko: AC Oulu-KuPS
AC Oulu kohtaa 100-vuotiaan Kuopion Palloseuran tiistaina Raatissa. Ottelu on junnuteemainen ja kaikki alle 16-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.
Toisilleen erittäin tutut joukkueet kohtaavat jo toisen kerran tälle vuodelle. Ensimmäinen kohtaaminen oli Liigacupissa helmikuussa, kun AC Oulu otti ensimmäisen voiton kuopiolaisista 12 vuoteen. Saldo keskinäisistä otteluista ei ole mairitteleva oululaisten osalta, kun virallisissa otteluissa KuPS johtaa 11-3 voitoin. Veikkausliigassa tilasto on synkempi, kun keltamustat ovat voittaneet kaikki kohtaamiset.
Edellisen kohtaamisen jälkeen KuPS:ssa on tapahtunut paljon ja heidän otteensa ovat vahvistuneet pitkin kevättä. Pasi Tuutin väistyessä lyhyen päävalmentajataipaleensa jälkeen tuli peräsimeen mestarivalmentaja Jani Honkavaara, jonka edellisen pestin päätteeksi kuopiolaiset juhlivat Veikkausliigan mestaruutta kaudella 2019. Lisäksi pelaajistoon on tullut vahvistusta, joista nimekkäimpänä paluumuuttajana Urho Nissilä, joka teki neljän kuukauden mittaisen sopimuksen KuPS:n kanssa.
KuPS on valmistautunut hyvin AC Oulu-kamppailuun ja tiistaina joukkue pääsee testaamaan kovavireisen oululaisjoukkueen luonnon nurmella. Ottelu tulee olemaan keltamustille samalla kauden ensimmäinen virallinen kohtaaminen muulla alustalla kuin tekonurmella.
Kuopion Palloseuran puolustaja Clinton Antwi näkee alustamuutoksella olevan vaikutusta, mutta ei halua nostaa sen merkitystä ylös.
- On iso muutos vaihtaa tekonurmelta luonnonnurmelle, mutta tämä on jalkapalloa. Meidän pitää olla olosuhteista huolimatta valmiita tekemään maksimaalinen suoritus ja sen avulla voittamaan ottelu. Oli se sitten auringonpaistetta, tuulista, sadetta tai lumisadetta niin ei ole tekosyitä, kertoo Antwi
KuPS on saanut talvikauden vaikeudet selätettyä ja on ilmoittautunut mestaruustaistoon mukaan jälleen kerran. Heillä on kolmen ottelun voittoputki ja viimeisimpänä kotivoitto 100-vuotisjuhlaottelussaan HJK:ta vastaan. KuPS:lla on siis todella hyvä vire päällä ja heidän pelinsä tuntuu rullaavan hyvin. Tiistaina Raatissa tullaan näkemään kiihkeä ottelu keltamustaa vierailijaa vastaan. Oululaiset haluavat tarjota omalle kotiyleisölleen erilaisen ottelun, kuin kotiavauksessa.
- KuPS:lla on pitkä historia ja siitä osoituksena he juhlivat 100-vuotista olemassaoloaan suomalaisessa jalkapallossa. Viimeiset vuodet he ovat olleet yksi parhaista seuroista ja he ovat pystyneet haastamaan HJK:n mestaruustaistelussa. Nyt heillä on jälleen päävalmentaja, joka aloitti nykyisen menestystarinan ja johdatti KuPSin mestaruuteen 2019. He lähtevät tiistain otteluun ennakkosuokkina.
- Mutta AC Oulu on nopeasti kasvava seura, jolla on kunnianhimoinen joukkue. Olemme näyttäneet aiemminkin, että pystymme taistelemaan voitosta mitä tahansa joukkuetta vastaan. Ja tulevana tiistaina taistelemme jälleen voitosta. KuPS.n vahvuudet ja heikkoudet on tunnistettu hyvin ja keskitymme vahvasti oman pelimme kehittämiseen. Tulemme näkemään Raatissa erittäin vahvan AC Oulun, vakuuttaa AC Oulun päävalmentaja Ricardo Duarte.
AC Oulu vieraili viime perjantaina Tampereella ja haki tärkeät pisteet Ilveksen kustannuksella. Oululaisten ensimmäinen jakso oli jälleen vaikea, kuten useammassa aiemmassa ottelussa on ollut. Toiselle jaksolle saapui jälleen ihan eri ilmeellä pelannut oululaisnippu, joka ei jättänyt kentälle lopulta mitään jossiteltavaa ja korjasi pisteet kotiin vakuuttavan esityksen jälkeen. Voitto oli selkeästi helpottava edellisen kotona koetun rökäletappion jälkeen.
Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Mantere Juuso
AET 2: Leppänen Veli-Matti
4.ET: Korkalainen Tatu
AC Oulu - KuPS Raatin stadionilla tiistaina 9.5. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.