Toni Korkeakunnas riemuitsi hattutempusta: "Olen erityisen ilahtunut"
HJK kävi hakemassa äärimmäisen arvokkaan vierasvoiton Turusta, kun FC Inter kaatui Bojan Radulovicin toisen jakson hattutempulla maalein 3–1.
HJK lähti otteluun kierrätetyllä kokoonpanolla: kymmenestä kenttäpelaajasta ainoastaan neljä avasi torstain Qarabağ-kotiottelussa. Etenkin puolustuslinja oli rukattu uuteen uskoon, kun Joona Toivio, Miro Tenho sekä Jukka Raitala vaihtuivat Kristopher Da Gracaan, Aapo Halmeeseen sekä Niko Hämäläiseen.
– Olen kaikin puolin erittäin tyytyväinen – vierasvoitto vaikeassa paikassa, ja saimme kierrätettyä hyvin. Pelaajat, jotka eivät ole pelanneet niin paljoa, saivat tärkeitä minuutteja loppukautta ajatellen. Kyllä siinä oli aika väsyneitä kavereita, esimerkiksi laitimmaiset topparit (Da Graca ja Hämäläinen) pelasivat vasta toiset ysikymppisensä, naurahtaa HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas helsinkiläisten verkkosivuilla.
– Ensimmäiselläkin puoliajalla loimme aika hyvin tontteja, mutta meillä oli ongelmia tasapainon kanssa. Selustan puolustaminen oli vähän huolimatonta, ja Interin maalikin tuli sellaisesta. Omissa tilanteissamme viimeiset ratkaisumme olivat puolestaan nuhaisia, mutta en ollut siitä huolissani. Ensimmäinen puoliaika ei ollut missään nimessä hyvä, mutta kuitenkin ihan ok, Korkeakunnas huomauttaa.
Ottelun käännekohdaksi nousi Korkeakunnaksen toisen jakson alussa tekemä triplavaihto. Yksi kentälle vaihdetuista nimistä oli maalipörssin kärkimies Bojan Radulovic, joka vastasi huutoon takomalla hattutempun kuudessa minuutissa. Kevin Kouassivi-Benissan syötti espanjalaisen molemmat pelitilannemaalit, ja lisäksi Radulovic osui kertaalleen rangaistuspisteeltä.
– Olemme onnistuneet lyhyessä ajassa tuomaan aika monta kertaa vaihdosta uutta energiaa ja voimaa. Nytkin kaikki toivat erilaista osaamista kentälle, ja olen erityisen ilahtunut Bojanin maaleista. On meille elintärkeää, että viime aikoina useat hyökkäävät pelaajamme ovat saaneet onnistumisia. Se on kuitenkin maalintekijöille ja hyökkääjille se, mistä he elävät.
Onnistuneen kierrätyksen, Niki Mäenpään torjuntojen, Radulovicin maalien sekä Kouassivi-Benissanin maalisyöttöjen lisäksi myös avausjaksolla Filip Rogićin tilalle vaihdetun Matti Peltolan esitys oli jälleen kerran timanttinen. Peltola oli hiljattain noin kuukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta nyt mies on jälleen kunnossa.
– Olemme pelanneet ilman Mattia pitkään, joten onhan se iso juttu saada hänet takaisin. Kyllähän Peltolan Matin preesens tuolla kentällä on aika dominoiva molempiin suuntiin. Hän tuo meille huomattavasti lisäarvoa, kehuu Korkeakunnas.