Hilander löytää AC Oulun pelistä ison ongelmakohdan – ”En ole ollut vakuuttunut”
Ruudun studiossa isketään tällä kierroksella kiinni AC Oulun ja HJK:n edesottamuksiin. Ruudun asiantuntijana toimivan Mika Hilanderin mielestä oululaisjoukkueelta löytyy laatua hyökkäyksestä, mutta joukkueessa on muuten paljon kysymysmerkkejä.
AC Oulu on vielä voitoitta tämän kauden osalta ja lähtee otteluun ennakkoon haastajana, vaikka pääsee pelaamaan kotikentälleen. Hilanderin mukaan mitään läpihuutojuttua on kuitenkin turha odottaa.
- AC Oululla on tarpeeksi vahva hyökkäys satuttamaan HJK:ta, mutta kestääkö sitten AC Oulun keskikenttä ja puolustus HJK:n hyökkäystä. Ottelussa on molemmille joukkueille tärkeitä pisteitä jaossa ja molemmat tarvitsevat voittoa. AC Oulu voisi olla tasapeliin nipin napin tyytyväinen ja saisi siitä ehkä pienimuotoista buustia, Hilander arvioi ottelun ennakkoasetelmia.
Sarjataulukkoa katsellessa on helppo huomata missä AC Oulun ongelmakohdat piilevät. Maaleja on syntynyt mukavasti 13, mutta omissa on soinut 17 kertaa, joka on toiseksi eniten sarjassa.
- En ole ollut kovin vakuuttunut siitä, että AC Oulun keskikenttä ja puolustus olisivat liigatasoa. Heidän hyökkäyksensä ja maalivahtipelinsä on kunnossa. Heillä on ollut myös hieman epäonnea, etteivät ole voittaneet vielä tällä kaudella, kun lisäajalla on ollut tolppaa ja ylärimaa. He ovat olleet myös johdossa ja menettäneet sen. Esimerkiksi Ilvestä vastaan he antoivat johtoasemassa kaksi täysin turhaa pilkkua, kun puolustivat omassa boksissaan yliaggressiivisesti. Sellaiset jutut ovat pelaajien henkilökohtaisia virheitä.
AC Oulua vastaan on tällä kaudella vihelletty jo peräti viisi rangaistuspotkua.
- Yleensä rankkareita tulee 1-2 kautta kohti, joten kyllä se jostain kertoo. Jos iskee vastustajaan, niin se kannattaa tehdä boksin ulkopuolella. Rangaistusalueella on puolustettava hieman sukkasillaan eikä siellä voi olla tuolla tavalla yliaggressiivinen.
Molemmilla on ottelussa kovat panokset, sillä AC Oulu janoaa kauden avausvoittoaan eikä HJK toisaalta halua päästää kärkeä karkuun.
- HJK:kin tarvitsee ottelusta voiton eikä heille kelpaa mikään muu. Oulussa on kuitenkin vielä heikko luonnonnurmi ja edessä on pitkä matka, joten helppoa ei heilläkään tule olemaan.
Raatissa pelataan vielä luonnonnurmella eikä kenttä ole pitkän talven jälkeen vielä täysin priimakunnossa. Hilanderin mukaan tilanne on kuitenkin molemmille joukkueille sama.
- Onhan Suomessa pelattu tappiin asti heikoilla luonnonnurmilla, ettei se nyt mitään uutta ole. Molemmilla riittää teknistä osaamista pitää palloa myös heikommalla kentällä, mutta totta kai se hidastaa peliä jos pallo ei liiku ihan samalla tapaa kuin huippukuntoisella ja vastakastellulla nurmella. Pitää vain olla vähän huolellisempi.
AC Oulu - HJK Raatin stadionilla perjantaina 31.5. kello 20.00. Ruudun studio pyörähtää käyntiini kello 19.15. Hilanderin lisäksi asiantuntijana nähdään Mehmet Hetemaj sekä studioisäntä Tero Karhu.
Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.