"Innostusta on ilmassa" - VPS valmiina eurocup-avaukseen FK Žalgirista vastaan
VPS palaa Euroopan kentille seitsemän vuoden tauon jälkeen, kun joukkue saa vastaansa liettualaisen pääsarjajoukkueen FK Žalgiriksen Lemonsoft Stadionilla torstaina.
Viime kauden menestyksen jälkeen europeleistä unelmoiminen on muuttunut täydeksi todeksi, ja jännitys Vaasassa on tiivistynyt Konferenssiliigan ensimmäisen karsintaottelun lähestyessä.
Vastaan asettuva FK Žalgiris on maansa pääsarjan kymmenkertainen mestari. Parhaillaan A Lygaa 10 pisteellä johtava Liettuan jätti on pelannut Euroopan kentillä taukoamatta vuodesta 2012, ja omaa täten valtavasti kokemusta suurista ja merkityksellisistä peleistä. Tämä ei kuitenkaan Raitaa pelota, sillä raudanluja Vepsu on nälkäinen ja valmis näyttämään kyntensä jälleen Euroopassa.
VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo kopin tunnelman olevan innokas ja odottavainen. Nuorelan mukaan vastaan asettuva Žalgiris voi kokea VPS:n hankalaksi vastustajaksi tietyn olennaisen huomion perusteella.
- Innostusta on ilmassa. Pelasimme viime viikonloppuna Veikkausliigaa, ja silloin keskittymisemme oli täysin siellä, joten kovin monta päivää emme ole ajatelleet tätä peliä. Olemme painaneet kuitenkin alkuviikosta asti töitä Žalgirisin kimpussa, ja kopissa on odottavainen tunnelma. Kyllähän varmasti jokainen sisimmässään on odottanut ottelua pidempäänkin.
- Olemme nähneet Žalgirisin monia pelejä videolta, ja meillä on hyvä kuva parhaillaan vastustajasta. Joukkue on todella laadukas ja täynnä hyviä pelaajia. He ovat hallinneet viime vuosina aika suvereenisti omaa sarjaansa, ja se kertoo tasosta paljon. He puolustavat todella aktiivisesti sekä aggressiivisesti, ja ovat myös pallon kanssa todella vahvoja. He ovat suurseura omassa maassaan, ja monet joukkueet pelaavat heitä vastaan passiivisesti, joten he eivät täten ole tottuneet pelaamaan meidän kaltaisia vastustajia vastaan. Siihen haluamme iskeä, Nuorela toteaa.
Nuorela kertoo, että Europeliä edeltävä Vepsun vaikea tuloksellinen jakso on ollut Raidalle pettymys. Joukkue kuitenkin tiedostaa parannuskohteensa, eikä päävalmentajan mukaan peliesityksistä kokonaiskuvassa tulisi olla huolissaan.
- Viime aikojen tulokset ovat olleet kaikille pettymys, se on ihan selvä homma. Emme ole missään tapauksessa niihin tyytyväisiä, mutta olemme tiedostaneet hyvin asiat, joista vaikea jakso on johtunut. Olisimme halunneet pelata EIF-ottelun jälkeen mahdollisimman nopeasti seuraavan Veikkausliigaottelun, ja palata voitolla oikealle polulle. Viime peli osoitti sen, että pelasimme jopa vajaalla hyvän pelin, joten peliesityksestämme en voi olla huolissani.
- Veikkausliigassa pienet marginaalit ratkaisevat, ja voin sanoa, että kentällä on pomppinut meitä vastaan. Alkukaudesta taas tuloksellisesti pelasimme huippuhyvin, vaikka ottelut olivat aina tiukkoja. Yksittäiset asiat ovat kääntyneet meitä vastaan, ja sen vuoksi tulokset ovat kääntyneet päälaelleen. Sellaista se on pitkässä juoksussa, mutta pelin taso ei ole heilahtanut. Bokseissa olemme olleet heikompia, mitä alkukaudesta, ja siinä meidän pitää taas parantaa, Nuorela kertoo.
Konferenssiliigan 1. karsintakierroksen 1. osaottelu VPS - FK Žalgiris Lemonsoft Stadionilla torstaina 11.7. kello 20.00.