HJK:lle tärkeät pisteet - "Tähän esitykseen voi olla todella tyytyväinen"
Lauantain epävakaa sää ei näyttänyt haittaavan jalkapalloyleisöä, kun 6329 silmäparia todisti paikan päällä HJK:n vakuuttavaa 2–0-voittoa FC Hakasta.
Pelilliset lähtökohdat lauantai-illan klassikko-ottelulle olivat HJK:n kannalta kaksijakoiset. Veikkausliigassa HJK oli viimeisen viiden ottelun kuntopuntarissa kärjessä, mutta Mestarien liigan karsinnoissa koettu kirvelevä putoaminen oli vielä tuoreena muistissa. Klubilla olikin selkeä tavoite parantaa otteitaan niin pelillisesti kuin tulostenkin valossa. Vakuuttava voitto kotiyleisön edessä ei olisi siis voinut tulla parempaan paikkaan.
– Meillä on ollut vähän vaikeita aikoja. On ollut paljon paikkailtavaa viimeaikaisten tulosten valossa, mutta joukkue osoitti vahvuutensa. Vaikeiden hetkien jälkeen tänään oli todella vahva esitys, ja saatiin luotua paljon maalintekopaikkoja.
- Vastustajan maalivahti otti myös useita supertorjuntoja, mutta kyllä tällä määrällä maalintekoyrityksiä kuuluu yleensä voittaa, HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo.
Kaikkineen ottelusta jäi kolmen pisteen lisäksi erittäin hyvä maku.
– Olen todella tyytyväinen joukkueen yhtenäisyyteen ja positiivisuuteen. Positiivisuuteen siinä mielessä, että hommat kääntyvät, ja vaikka vastustajalla on mielenkiintoinen ja taitava joukkue, niin pelaajat hoitivat kyllä omat tonttinsa. Tähän esitykseen voi olla hyvin tyytyväinen, Korkeakunnas hehkuttaa.