IFK Mariehamnin Jayden Reid palannut vahvasti – "En ole pelannut kahteen vuoteen näin paljon"
IFK Mariehamniin tälle kaudelle siirtyneellä Jayden Reidillä on alla pitkiä loukkaantumisia, mutta nyt mies on viimein iskussa.
Reid esiintyi alkuvuodesta Liigacupissa vahvasti, mutta loukkaantuminen vei Veikkausliigan runkosarjasta valtaosan, eikä tilanne ollut hänelle mitenkään uusi.
- Olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, että olen päässyt pelaamaan useamman ottelun peräkkäin, sillä näin montaa peräkkäistä ottelua en ole pelannut kahteen vuoteen, 23-vuotias Reid kertoo.
- Tuntuu, että olen myös esiintynyt hyvin ajatellen sitä mitä olen kentällä saanut aikaiseksi. Olen pystynyt haastamaan vastustajia laidallani ja luomaan paikkoja. Nyt haluan vain onnistua tekemään maaleja tai syöttämään niitä.
IFK Mariehamn sai voittoman putkensa poikki runkosarjan päätöskierroksella ja Reid olisi mieluusti jatkanut pelaamista heti sen jälkeen.
- Toki olisi ollut hyvä, jos ottelut olisivat jatkuneet Oulu-pelin jälkeen tiivistä tahtia, jotta meillä olisi pysynyt saamamme henki päällä. Toisaalta maajoukkuetauko antoi aikaa palautua ja valmistautua Gnistan-otteluun, Reid miettii.
Gnistan - IFK Mariehamn Bolt Arenalla sunnuntaina 15.9. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.