AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.43 // 23.10.2024

VPS toivoo tukea kotiyleisöltä - "Olisi kivaa, jos mökki saataisiin täyteen"

VPS toivoo tukea kotiyleisöltä - "Olisi kivaa, jos mökki saataisiin täyteen"

VPS toivoo runsaslukuista kotiyleisöä taakseen. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS avaa Eurolopputurnauksen keskiviikkoiltana kotiyleisönsä edessä, kun vierailulle saapuu Gnistan.

Eurolopputurnauksessa mennään kaksi ensimmäistä kierrosta kerrasta poikki ja Mestaruussarjan päätöskierroksella viidenneksi ponnistaneella VPS:lla on kotietu niin keskiviikkona kuin voiton myötä myös lauantaina toisen kierroksen ottelussa. Tästä vaasalaiset haluavat myös ottaa kaiken irti.

- Haluaisin korostaa, että panokset ovat todella isot. Olemme huomanneet aikaisemmista kokemuksista, että loppukaudesta katsomoissa ei ole yhtä paljon yleisöä, mitä esimerkiksi kauden aikana pelatuissa kärkikamppailuissa. Vaikka syksy on saapunut ja vettä voi sataa, toivomme todella, että yleisö löytää paikalle.

- Me tarvitsemme teitä kaikki. Nämä ovat todella niitä kauden tärkeimpiä pelejä. Olisi kivaa, jos mökki saataisiin täyteen, Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorela kannustaa kannattajia.

Päävalmentajan ajatuksiin yhtyy täysin myös VPS-kapteeni Jesper Engström.

- Nyt jos koskaan tarvitsemme kunnon kotietumme ja kannattajien tuen viimeisiin otteluihin. Futis on aina parasta paikan päällä, Engström mainitsee.

VPS - Gnistan Lemonsoft Stadionilla keskiviikkona 23.10. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

vko.43 // 22.10.2024
Lisää uutisia