"Pääsimme vihdoin antamaan kannattajille jotain hyvää" - FC Lahti otti todella ison voiton HJK:sta
FC Lahti kampesi kovan taistelun jälkeen lauantaina 2-1-voiton kärkijoukkue HJK:sta.
FC Lahden päävalmentaja Ricardo Duarte oli ottelun jälkeen tyytyväinen. Hänen mukaansa joukkueen viikolla painottama oman boksin puolustaminen näkyi itse ottelussa. Duarte oli iloinen myös nähdessään kentällä taistelua ja intohimoa.
– Taas yksi finaaleista on takana. Siinä mielessä olemme etuoikeutettuja, sillä saamme pelata ison panoksen otteluita jokaisessa pelissä. Olemme pelanneet muutamassa finaalissa hyvin, mutta nyt tuli vihdoin se voitto. Kohtasimme Suomen parhaan joukon pelaajia, Duarte sanoi ottelun jälkeen.
- Meidän joukkueemme taisteli kentällä ja näytti intohimoa. Viime pelissä päästimme neljä maalia boksista ja kävimme sitä viikon aikana läpi. Se oli suurin syy voittoomme tänään. Pelaajat tekivät tänään kovaa työtä. Pääsimme vihdoin antamaan jotain hyvää kannattajille myös takaisin.
Ottelun alussa loukkaantunut Samuel Pasanen oli FC Lahdelle kuitenkin ikävä takaisku.
- Samuel Pasasen tilanne oli valitettava ja hän on sairaalassa. Toivomme kaikki hänelle hyvää, Duarte kertoi.
Ottelun yksi sankareista, 17-vuotias maalivahti Osku Maukonen nautti ottelusta ja sen tunnelmasta. Maukonen kiitteli joukkueen taistelua. Hän myös kiitti kannattajia tunnelmasta ja totesi, että on aika aloittaa voittoputki.
– Puolustimme ottelussa paljon. Se oli tiukka peli. Nousimme jälleen tappioasemasta. Tästä se voittoputki alkaa. Taistelimme joukkueena. Tänään oli hyvä kamppailu. Viime vuonna hävisimme vastaavan, nyt voitimme. Lehtereillä oli paljon kannattajia ja hyvä meininki, Maukonen kiitteli.