AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 11.8.2024

Ennakko: SJK-VPS

Ennakko: SJK-VPS

Kuva: Mika Alavesa

Seinäjoen Jalkapallokerho ja Vaasan Palloseura iskevät maanantaina yhteen Veikkausliiga-kauden toisessa Pohjanmaan derbyssä.

SJK ja VPS lähtevät OmaSp Stadionille samanlaisesta tilanteesta: molemmilla joukkueilla on jäänyt viime kierroksilta hampaankoloon.

SJK on jäänyt voitoitta kahdessa viime ottelussaan. Viime viikon sunnuntaina Kerho hävisi vieraissa 2–1 KuPSille, jonka voitto-osuma syntyi Saku Savolaisen toimesta kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä. SJK:n ainokaisen iski toisella jaksolla Jere Streng, jolla maali oli liigakauden ensimmäinen.

Ennen KuPS-ottelua SJK pelasi kotonaan 5–5-tasapelin häntäpäähän kuuluvan FC Lahden kanssa. Kerholta verkkoa heiluttivat Markus Arsalo, Babacar Fati, Rasmus Karjalainen ja Kasper Paananen, joka maalasi kahdesti.

- Kahden voitottoman pelin jälkeen ei voi puhua minkäänlaisesta kriisistä. Olimme hyviä näissäkin otteluissa. KuPS-ottelussa meillä oli aito mahdollisuus napata voitto. Emme tee peliimme mitään muutoksia. Haluamme jatkaa samalla tasolla, jota olemme pitäneet yllä läpi kauden. Meillä on selkeä tyyli ja identiteetti, joista emme luovu. Meidän täytyy vain keskittyä entistä enemmän omiin vahvuuksiimme ja perusasioihin, sanoi SJK:n päävalmentaja Stevie Grieve.

Molemmille osapuolille viime kierros oli pettymys, ja on varmaa, että vaasalaiset matkaavat kohti Seinäjokea tulevana maanantaina aikeinaan kuopata heikko Gnistan-vierasottelun suoritus, ja jättää mustavalkoiset jäljet OmaSp Stadionin nurmelle kolmen pisteen kera. Myös SJK janoaa kotivoittoa vaikeiden KuPS- ja Lahti-otteluiden jälkeen.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela toteaa korkeiden panosten tuovan Pohjanmaan derbyyn lisämaustetta, joka tekee maanantain ottelutapahtumasta entistä jännittävämmän. Nuorela tiedostaa sarjataulukon tilanteen olevan tiukka, mutta huomauttaa, että loppukaudella voi tapahtua vielä mitä vain.

- Panokset on kovat tässäkin ottelussa, ja panokset kasvavat koko loppukauden. Pelaamme finaalin joka ottelussa, ja mikäs sen hienompaa. Paikallismatsiin on tietysti vielä erityinen lataus, joten näitä matseja on huikea pelata.

- Tilanne liigassa on tällä hetkellä todella tiukka. Voitot ja tappiot muokkaavat tilannetta taulukossa joka kerta, ja hienoa tässä tilanteessa on se, että jokaiselle joukkueelle tilanne on sama. Piste-erot ovat pienet, ja jäljellä olevat yhdeksän peliä menevät varmasti osittain ristiin. Vielä voi tapahtua paljon, ja siksi jokainen piste on tällä hetkellä tärkeä, Nuorela kertoo.

Vaasalaiset ovat valahtaneet sarjassa kuudenneksi mutta ovat yhä iskuetäisyydellä, sillä ero SJK:hon on vain neljä pistettä. Siksi maanantain derbyssä onkin valtavat panokset.

- Edessä on todella vaikea derby. VPS:llä ei ole ollut helppoa, joten he tulevat varmasti aggressiivisella otteella peliin. He pelaavat mies miestä vastaan ja prässäävät korkealta, Grieve arvioi.

Nuorela vastaavasti pitää SJK:ta edelleen arvossaan ja kokee joukkueen vaaralliseksi sekä vaikeaksi vastustajaksi. Nuorelan mukaan SJK ei ole muuttunut alkukaudesta, ja täten Raita on valmistautunut laadukkaan vastustajan vieraskentällä.

- SJK on edelleen sama, mitä se oli alkukaudella. Itseasiassa joukkue on parantanut tekemistään, mitä pidemmälle kausi on edennyt. He ovat todella laadukas jengi, jolla on tietysti välillä myös päiviä, milloin taso heilahtelee.

- SJK on identiteetiltään selkeästi erilaisempi kuin me, ja siksi tuleva peli onkin niin mielenkiintoinen. Nähtäväksi jää se, kumpi joukkue pystyy pelaamaan omaa peliään laadukkaammin. Se tulee ratkaisemaan pelin, Nuorela toteaa.

Erotuomari: Nevalainen Ville
AET 1: Jantunen Olli
AET 2: Leppänen Veli-Matti
4.ET: Hajizadeh Amir


SJK - VPS OmaSp Stadionilla maanantaina 12.8. kello 19.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: SJK:n verkkosivut, VPS:n verkkosivut
Lisää uutisia