U19-pojat nimetty EM-karsintaturnaukseen - ottelut lokakuussa Vantaalla ja Järvenpäässä
U19-poikien maajoukkue isännöi lokakuussa EM-karsintaturnausta. Joukkue karsintaturnaukseen on nimetty.
Karsintaottelut pelataan Vantaalla ja Järvenpäässä – vieraiksi saapuvat San Marino, Sveitsi sekä Tshekki. Lohkon kaksi parasta joukkuetta ja karsintojen paras lohkokolmonen etenevät EM-jatkokarsintoihin.
– Paikoista joukkueessa oli jälleen todella kova kilpailu. Moni pelaaja on esiintynyt tämän vuoden aikana edukseen maajoukkueessa, ja päädyimme näihin valintoihin. Karsintojen alkuun on pari viikkoa aikaa – siinä voi tapahtua kaikenlaista. Toivon kuitenkin, että kaikki joukkueeseen nimetyt pelaajat ovat kunnossa lokakuussa, päävalmentaja Peter Lundberg sanoo.
Viime syksynä U19-pojat jäi niukasti EM-jatkokarsintojen ulkopuolelle. Tänä vuonna Minihuuhkajat haluaa juhlia jatkopaikkaa kotiyleisön edessä.
– Jatkopaikka on selkeä tavoitteemme. Se ei ole helppoa – lohko on kova, ja suoria jatkopaikkoja vain kaksi. Olemme niin valmiita karsintoihin kuin vain voimme olla.
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Osku Maukonen (mv), FC Lahti (FC Reipas)
Eero Vuorjoki (mv), FC Inter (FC Honka)
Akseli Puukko, Bologna FC (FC Lahti, FC Reipas)
Niko Nurmi, KäPa (FC Honka, LPS)
Emil Leveälahti, HJK (LePa)
Kaius Simojoki, HJK (KäPa, PPJ)
Eemil Toivonen, HJK (FC Kontu, MPS)
Ilari Kangasniemi, FC Internazionale Milano (SJK, FC Seinäjoki, Jalkapalloseura Sepsi -78)
Samuel Pasanen, FC Lahti (FC Reipas, FC Kuusysi)
Matias Siltanen, KuPS
Iiro Mendolin, FC Groningen (FC Inter, KaaPo, KaaNa)
Otto Ruoppi, KuPS (MP)
Juho Lähteenmäki, FC Nordsjaelland (Ilves)
Julius Paananen, AC Oulu (OLS, OTP, OrPa)
Djoully Nzoko, KRC Genk (FC Inter, TPS)
Vilho Huovila, MP (lainalla FC Lahdesta, Kajo, Sudet, Kuusysi)
Elmer Vauhkonen, HJK (KuPS, PK-37)
Pyry Mentu, HJK
Onni Helén, FC Jazz (lainalla TPS:sta, TuNL)
David Ezeh, Raków Częstochowa (lainalla HJK:sta, Gnistan, HPS)
Otteluohjelma:
Ke 9.10. klo 13.00 Tshekki – San Marino, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa) *
Ke 9.10. klo 18.00 Sveitsi – Suomi, Myyrmäen jalkapallostadion
La 12.10. klo 13.00 Suomi – San Marino, Järvenpään keskuskenttä
La 12.10. klo 18.00 Tshekki – Sveitsi, Järvenpään keskuskenttä
Ti 15.10. klo 13.00 Suomi – Tshekki, Myyrmäen jalkapallostadion
Ti 15.10. klo 13.00 San Marino – Sveitsi, Järvenpään keskuskenttä
* vapaa pääsy